Syksy on aina muutoksen aikaa ja jollain tapaa uuden aikakauden alku, ainakin omalle kohdalle. Viime syksynä aloitin työt, nyt lopetan. Tämä oli tosin jo tiedossa hyvänkin tovin ennen lopullista päätöstä. Jotenkin haikea olo, sillä työkavereista on tullut melko läheisiä (niin läheisiä kuin työkaverit voi nyt olla). Tiedän tosin, että tämä oli oikea ratkaisu. Palasin halusta opiskella edes jotain, joten aluksi aloitan viemällä saksan kieltä pidemmälle. Kielen pänttäämisestä ei koskaan ole haittaa. Työskentelen vielä tämän kuun loppupuolelle ja sen jälkeen en tiedäkään mitä tulevaisuus lupaa. Onneksi ei tarvitsekaan.
Viime kuukausi meni kokonaan uuden perheenjäsenen kanssa puuhastellessa ja opetellessa elämään koiran kanssa. Pentukuume lähtee pennulla, näin sanotaan, ja kyllä voin todeta todeksi. Alku oli melko hankalaa helteidenkin puolesta, mutta nyt ilman viiletessä mikään ei ole parempaa kuin raikas aamulenkki ulkona (Tehokas herätystapa). Vesisateilla valkonen pitkäkarvainen koira on niitä ei-niin-kivoja koiranomistajan arkisia ongelmia, mutta kyllä tuo tyttö on allekirjoittaneen sydämen vienyt ihan kokonaan.
Tämä kesä oli älyttömän kuuma täällä Sveitsissä ja tästäkin syystä odotin syksyä vielä innokkaammin. Sateet ja viileät ilmat eivät ole koskaan varmaan tuntuneet näin hyvältä. Kuulostaa oudolta, mutta itselle riittivät viikkotolkulla jatkuneet 30-asteen lämpötilat :D Varsinkin, kun työpaikalla (ravintolassa) ei ilmastointi toiminut ollenkaan. Nyt on taas innostustakin herättää blogi uniltaan, kun arki on muotoutunut itselle sopivaksi kesän jäljiltä.
Mitä itselle sitten kuuluu pinnan alla? Välillä ahdistaa tiedämättömyys ja päämäärättömyys, mutta aina kaikki järjestyy. Ei 20-vuotiaana tarvitse tietää vielä suuntaansa. En oo koskaan kuitenkaan ollut onnellisempi kuin nyt. Oma koti ja perhe on kaikista tärkein. Onneksi tunnen kuuluvani tänne. Joskus on yksinäinen olo, joskus ei. Välillä itkettää, välillä naurattaa. Saa olla ja tuntea. Jaankin tulevaisuudessa enemmän henkilökohtaisia tunteita ja kokemuksia ulkomailla asumisesta ja yleensäkin elämästä ja vähentää "kaunistelua".
Varasin viime viikolla lennot ensi kuulle Suomeen. Kotiseudulla en olekaan käynyt Sveitsiin muuton jälkeen, joten aikakin on. Ikävä on kova, mutta outoa matkata tällä kertaa aivan yksinään, sillä Marco jää koiran kanssa kotiin. Saa nähdä itkenkö ikävää jo lentokentällä :D
Ihanaa maanantaita kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti