Rakkauden perässä

Ihanaa kevään alkua kaikille! Täällä on paistateltu viimepäivät kivassa auringossa ja lämpötilatkin 10 asteen yläpuolella. Lämmöstä saa jotenkin niin paljon energiaa. Sain viimein otettua lisää kuviakin kodin läheltä tänne blogiin lisättäväksi. 

Päädyin pohtimaan "rakkauden perässä" muuttamista (ulkomaille). Sen riskeistä, mutta myös mahdollisuuksista. Kun kaukosuhde vaihtuu saman katon alla asumiseksi. Siinä on kuitenkin iso muutos. Kirjoittelen vähän omasta kokemuksesta ja miten meille meni tottuminen uuteen.

Rakkaushan yllättää nopeasti. Tottahan tämä on, kun rakastuu sillehän ei voi paljon mitään. Tämän sain huomata itsekin. Ensimmäiset noin puoli vuotta elettiin kaukosuhteessa (eli erittäin lyhyt aika).  Ajattelin, etteihän se kamalaa voi olla. Kaukosuhteessahan asuvia on paljon ympäri maailmaa.  Huomasin kuitenkin nopeasti, ettei  kaukosuhde  minulle/meille, sillä tykkään jakaan kaikki arjen ilot ja surut kasvotusten. Ja haluan rakentaa yhteisen kodin. Rankkaakin se myös on, olla erossa toisesta. Vaikka ajat erossa menivätkin nopeasti, en silti palaisi takaisin tuohon aikaan. Kyllähän sitä voi skypettää, mutta sekään ei poista sitä ikävää. Toisaalta hyvänä puolena kaukosuhteessa arvostaa aina aikaa toisen kanssa, kun sitä saa. Toisen kanssa asuessa siitä kun tulee hieman itsestäänselvyys.

Kaukosuhteesta siirtyminen jatkuvaan yhdessäoloon on iso muutos. Enää kun ei ollakaan yhteydessä pelkästään puhelimen kautta. Oman tilan jakamisen opettelu oli itselle aluksi uutta, sillä en ollut koskaan aiemmin asunut kenenkään muun kanssa. Ei voi enää ajatella pelkästään itseään. Toisaalta taas nautin enemmän yhdessä- kuin yksinolosta. Omaa rauhaakin saa kun sitä tarvitsee, joten kaikki sujuu hyvin. On ihana tulla kotiin, kun joku odottaa (ja on tehnyt ruokaa).

Alkuhuuman jälkeen tilanne normalisoituu. Kaikki ei olekaan enää vaaleanpunaista. Itse pidän juuri tästä vaiheesta. Toisen tavat on oppinut tuntemaan ja suhde syvenee. Tottakai joskus kanssaeläjä ärsyttää suunnattomasti, mutta sekin on aivan tavallista. Arjen pienet teot on niitä merkitseviä ja yhteisin tulevaisuuden suunnitteleminen on molemmille tärkeää. "What should we eat today?" on jokapäiväinen lause omasssa taloudessa. Itse ainakin huomaan, että arjen kiireessä helposti epähuomioi toista. Tosin se on ymmärrettävää, mutta ei niin mukavaa. 

Uusien tapojen opettelu vie aikansa, mutta se on kuitenkin palkitsevaa. Omalta mukavuusalueeltakin pitää poistua aina väliajoin. Rakkauden eteen kannattaa tehdä töitä (ja kompromisseja).